

Tavoitteena merkityksellinen ja toimiva arki!
Toimintaterapiassa tuetaan asiakkaan toimijuutta ja toimintakykyä arjessa eri elämänvaiheissa ja ympäristöissä. Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan toiminnoista suoriutuminen hänelle merkityksellisissä asioissa, esim. päivittäisissä arjen askareissa tai harrastusten parissa.
Asiakkaan suusta
”Olen saanut motivaation kaikkeen tekemiseen. Arjessa myös toteutan terapiassa saatuja ideoita.”
”Olen kokenut tulleeni kuulluksi ja saaneeni moninaisiini ongelmiini apua sekä aihioita miten/mitä jatkossa työstäisin.”
Toimintaterapia on kokonaisvaltaista lääkinnällistä kuntoutusta. Tavoitteena on auttaa asiakasta tunnistamaan omat voimavarat ja vahvuudet sekä vahvistaa käsitystä omasta toimintakyvystä.
Toimintaterapiassa yhdessä asiakkaan kanssa määritellään tavoitteet terapialle. Olennaista on keinojen löytyminen toimintakyvyn vahvistumiseksi.
Toimintaterapiassa keskeistä on merkityksellisten toimintojen huomiointi osana kuntoutusta. Tehdään niitä asioita, joita asiakas kokee itselleen merkitykselliseksi, oli se sitten pihan haravointi tai ruuan laitto.

Toimintaterapia
Blogi

Laatu
Kuluneen syksyn on ollut aikana runsaasti ajatuksia työn laadusta. Arjen työn tekemisen osalta halu tarjota laadukasta toimintaterapiaa on päivittäistä. Syksyn aikana pohdinnassa ovat olleet […]

Polku
Koulut päätöksessä. Kesäloma koululaisilla ja opiskelijoilla on alkanut. Moni valmistuva on nyt uuden uudessa. Tienhaarassa, josta aukenee uusia suuntia. Kuluneen kevään aikana olen saanut […]

Särö
Opitun sisäistäminen vaatii aikaa ja sopivia edellytyksiä, esim. sopivaa vireystilaa, ei liian isoa kuormitustasoa. Näiden tasapainon löytymistä haemme usein asiakkaiden kanssa. Se on konkretisoitunut […]