Nyt ollaan jo syyskauden alussa. Kulunut vuosi, erityisesti kevät on sisältänyt monenlaista pohdintaa oman työn sisällöstä ja toimintaterapiasta. Ja siitä, mikä on oman työn hinta. Miten sitä voi arvottaa? Ja miten se tulisi arvottaa? Sekä pohdintaa siitä, miten muut sitä arvottaa?
Keväällä työn alla oli mm. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntouksen kilpailutukseen osallistuminen ja toimintaterapiasta tarjouksen jättäminen. Tämä sysäsi liikkeelle ajatuksia työn hinnasta. Mutta kuluneen vuoden aikana pohdintaa ollut myös siitä, onko toimintaterapiaa yrittäjänä kannattavaa jatkaa.
Yrittäjällä kuluja on paljon. Ne ovat lisääntyneet vuosien myötä ja samalla monet kustannukset ovat nousseet. Samanaikaisesti epävarmuus on lisääntynyt. Onko asiakkaita riittävästi? Yhteiskunnan säästötoimet näkyvät myös omassa työssäni. Se on herättänyt pohdintaa vaihtoehdoista hankkia elantoa. Ja saanut itseni heittämään erilaisia verkkoja vesille myös toimintaterapian ulkopuolelta. Kesän aikana olen kokeillut erilaisia ”kesätyöprojekteja”. Mikä tuntunut innostavalta. Mutta samalla vahvistanut ajatusta, että tällä hetkellä haluan jatkaa toimintaterapian parissa. Samalla olen pyrkinyt taas tietoisesti pitämään mielessä yrittäjyyden hyviä puolia. Lisäksi olen nämä epävarmuudesta aiheutuneet huolen tunteet pyrkinyt kääntämään ja olen taas osannut nauttia vapaudesta, jonka yrittäjyys mahdollistaa.
Muutama viikko sitten Kelan kilpailutuksesta tuli päätökset ja sain tiedon, että tarjous on mennyt läpi. Se mahdollistaa toimintaterapiayrittäjänä jatkamisen! Olen iloinen, että saan jatkaa työskentelyä omalla tavallani, asiakkaille merkityksellisten asioiden parissa ja olla aina hetken verran osa heidän tarinaansa. Samalla kuitenkin täytyy jatkaa realistista puntarointia siitä, että pysyykö yrittäjyys kannattavana.
